Ildefonso Falcones
(suomentanut Satu Ekman, alkuperäisteos La catedral del mar, kustantaja Bazar)
"Hän katsoi julkisivun molemmin puolin kohoavia kahdeksankulmaisia, korkeita, solakoita ja kevyitä, taivasta kohti kolmessa kerroksessa kapenevia torneja, joiden suippokaariset ikkunat antoivat kaikkiin ilmansuuntiin; joka kerrosta kiersi kaiteellinen parvekekäytävä. Rakennustöiden aikana Arnaulle oli sanottu, että torneista tulisi yksinkertaiset ja luonnolliset, ettei niissä olisi teräviä huippuja tai kapiteeleja, vaan ne olisivat luonnolliset kuin meri, jonka suojeluspyhimystä ne vartioivat, mutta silti meren lailla mahtipontiset ja tarumaiset, Arnau muisteli tutkaillessaan niitä."
Ildefonso Falconesin esikoisteos kertoo kuinka Arnau Estanyolin elämäntarina kietoutuu yhteen Santa Maria del Marin katedraalin rakentamisen kanssa 1300-luvun Barcelonassa. Teos on kirjoitettu Aragonian Pedro IV:n kronikoita seuraten ja niitä fiktiiviseen maailmaan soveltaen. Kirjassa onkin paljon kohtauksia, joiden alkuperät ovat todellisessa historiassa. Tarina on aika huikea kaikkine henkilöhahmoineen ja juonenkäänteineen. Silti mielestäni jotain jäi puuttumaan.
Meinasin jättää kirjan kesken ensimmäisen 100 sivun jälkeen. Mielestäni kirjoitustyyli oli aluksi aika töksähtelevää tai jotenkin puolinaista. En samaistunut juuri yhteenkään kirjassa siihen mennessä esiintyneeseen henkilöön ja tapahtumat joita päähenkilöt kokivat eivät herättäneet oikeastaan mitään mielenkiintoa. Yleensä kuitenkin jään koukkuun kertomukseen viimeistään näillä vaiheilla ja myötäelän päähenkilön tunteita.
Onneksi asia kuitenkin korjaantui loppua kohti. Parani koko ajan. Henkilöitä tuli mukaan juoneen samalla kun Arnau varttui aikuiseksi. Mitä enemmän hahmoja tulee tarinaan mukaan, sen vaikeampi on varmaan kirjoittaa kirjalle järkevä loppu, jottei siitä tulisi vain luetteloa, mitä kenellekin sitten vuosien päästä tapahtui. Tässä Falcones on kuitenkin onnistunut hyvin. Kaikkien henkilöiden elämä kietoutuu toisiinsa Arnaun elämän kautta, mutta ei kuitenkaan välttämättä pysähdy siihen. Osa hahmoista jatkaa elämäänsä kirjan ulkopuolella velvollisuutensa hoidettuaan. Tämä oli kirjan ehdoton vahvuus, äärimmäisen antelias juoni.
Mutta kuten totesin, tyylillisesti oli mielestäni välillä aika puisevaa kirjoittamista. Jopa ehkä tylsästi kerrottuja tapahtumia. Tämä saattaa myös johtua siitä, että kirjan alussa, Arnaun ollessa lapsi, kirjoitustyylikin on hieman kuin lapsi kertoisi tarinaa. Suomennoksesta en usko sellaisen tunteen johtuvan, sillä suomentaja on kyllä tehnyt mahtavaa työtä aiemmin Arturo Peréz-Reverten Taistelumaalarissa ja Etelän kuningattaressa. Onneksi joko totuin kirjoitustyyliin tai se muuttui sujuvammaksi jossain 150 sivun paikkeilla. Ehkä kyse oli pohjimmiltaan tietynlaisesta tunnelman luomisen puutteesta. Maisemien, tuoksujen, värien ja äänien käsinkosketeltavaksi tekemisestä. Minun oli välillä vaikea kuvitella mieleeni 1300-luvun Barcelonaa ja meren läheisyyttä, suuren katedraalin työmaata ja köyhää maaseutua.
Henkilöhahmojen kohdalla huomasin, että jossain kohdin heidän tekemisensä ja sanomisensa tuntuivat jopa hieman ristiriitaisilta siihen nähden millaisen hahmon Falcones oli heistä siihen mennessä luonut. Lumihiutaleiden määrittely on vähän haastavaa tämän vuoksi, koska periaatteessa tarina on varmasti viiden hiutaleen arvoinen, mutta niin paljon minua tuskastutti lukiessa tällaiset pienet jäykkyydet tarinan sujuvuudessa. Ehkäpä vain odotin liikaa uutta Taivaan pilareita, joten Falconesin teksti joutui suurennuslasin alle. Enkä halua täysin teilata teosta missään nimessä, tarina itsessään on kyllä mestariteos kaikkine yksityiskohtineen ja historiallisine vastineineen.
Meren katedraali on ehdottomasti lukemisen arvoinen kirja ja kestää kyllä varmasti toisenkin lukukerran. Jään mielenkiinnolla odottamaan kirjailijan seuraavaa uurastuksen tulosta. (Tämäkään tosin ei ole vielä pitkään ehtinyt vanheta kirjakaupan hyllyssä..)
Lumihiutaleet: * * * *